Kalevan kisat 2008 Tampereella:   Saara

Annemari Sandell voitti, Saara Pekkarinen hopealle, Sanni Klemelä tuli kolmanneksi

 

Artoa lainaten vieraskirjasta:

"Kalevan kisojen päätöspäivän fiilikset olivat korkealla, kun Saara iski vitoselta ehkä hieman yllättäen hopeaa. Yllättäen siksi, että kun katsoi starttilistaa, niin siinä seisoi 19 naista ja mukana useita Suomen kaiken kokeneita sekä hieman kokemattomiakin kestokoneita.
Saara juoksi kuitenkin taktisesti hienon kisan pysymällä pääjoukossa helposti mukana. Viimeisellä tonnilla sitten vauhti kiihtyi, kun pronssia saanut Klemelän Sanni aloitti varsinaisen hiillostuksen. Saara kuitenkin tykitti 300 metriä ennen maalia ohi ja hopea mitali irtosi ajalla 17.01.08. Viimeisen tonnin Sarkki veti upeasti aikaan 3.08. Loppuaika on P-Savon kaikkien aikojen tilaston 3:nneksi paras.
Kisassa mukana oli myös varpikkaiden toinen edustaja Jaana, joka teki myös oman ennätyksensä. Aika 18.10.41 oikeutti juoksun 14. sijalle.

Kalevan kisat ovat hienot kisat. Ja jos katsellaan tilannetta esim. kestävyysjuoksujen osalta, niin siellä ei nähdä jäniksiä, vaan jokainen on tullut kisoihin tekemään kesän parhaan suorituksen, taistelemaan voitosta, mahdollisimman hyvästä sijoituksesta jne. Eli kuten Savon Sanomien Markus Karjalainen kirjoitti, niin yksinkertaistettuna kisoissa ollaan asiassa puhtaimmillaan. Taistellaan kisan voitosta eikä ajasta tai omasta ennätyksestä!!
Karjalainen kirjoitti kalevalaisten arvostamisesta lisäksi, että jo kisoihin pääsy on urheilijalle hieno saavutus, sillä se vaatii A-luokan tuloksen tekoa. Ja A-luokkaan ei pääse ilmaiseksi. Kaikki kisoihin päässeet ovat hyviä urheilijoita, mutta yleisurheilun raakuus saa osan yrittäjistä näyttämään aloittelijoilta. Tasoerot yleisurheilussa näkyvät muutamien kansainvälisten huippujen jälkeen, mutta se ei saa masentaa muita urheilijoita. Vain massat tekevät Kalevan kisoista katsomisen arvoisen, eikä mikään yksittäinen keihäskaari.
Näin siis Karjalaisen Markus Savon sanomissa. Aika hyvin siis...
"

1500m:llä Saara oli neljäs

Kalevan kisojen kaikki tulokset  täältä

ks. myös Mikko Ikäheimosen kuvagalleriasta